Yleensä perheellä on jonkinlainen kuva, millaiset hautajaiset halutaan. Mielikuva syntyy monista asioista; maantieteellisistä, kulttuuriin kuuluvista, yhteiskunnallisista, uskontoon pohjautuvista, perheen tavasta uskoa ja omiin kokemuksiin pohjautuvista asioista. Hautajaisiin liittyvillä rituaaleilla on valtavia eroja riippuen pelkästään etnisistä tai maantieteellisistä alueista. Siltikin, kaikilla hautajaisilla on yllättävän paljon myös yhteistä. Kristillisessä perinteessä painotetaan vainajan pääsyä Taivaaseen ja Jumalan kaikkivaltiasta kykyä lohduttaa ja voimaannuttaa surevia heidän menetyksessään.

Hautajaisseremonian tarkoitus?
Hautajaistoimituksella on kaksi tarkoitusta: ilmoittaa edesmenneen kuolemasta mutta myös hänen elinaikaisista saavutuksistaan ja tuoda myös perheenjäsenet ja ystävät yhteen tukemaan toisiaan tänä vaikeana aikana.
Antropologit kutsuvat hautajaisia poistumisriitiksi, joka vaikuttaa jokaiseen edesmenneen tunteneeseen henkilöön. Myös edesmenneen sosiaalinen status muuttuu dramaattisesti aktiivisesta toimijasta muistojen lähteeksi.

Ikimuistoiset hautajaiset
Edesmenneen elämää muistellaan, ystävät esittävät osanottonsa ja surevaa perhettä lohdutetaan. Itse seremonialla voi olla erilaisia muotoja, ei ole yhtä oikeata tai väärää tapaa. Seremonia saa sisältää musiikkia, rukousta, kyyneleitä ja nauruakin. Onnistuneet hautajaiset ovat vainajan näköiset ja jää tunne, että vainajan matkaan lähtö sujui hyvissä merkeissä.
Hautajaisten yhteiskunnallinen merkitys
Kaikilla historian tuntemilla kulttuureilla on kuoleman jälkeisiä riittejä tai seremonioita. Hautajaisilla on valtavan suuri merkitys auttamalla perhettä ja ystäviä ymmärtämään tapahtunut, lohduttamaan ja ylipäänsä ymmärtämään kuolemaa.
Suremisen syvä tarve
“Hautajaisseremonia perustuu traditioon ja sisältää paljon symbolismia; seremonia auttaa kuoleman todellisuuden ymmärtämisessä, toimii edesmenneen elämän testamenttina, rohkaisee surun ilmauksiin kuhunkiin kulttuuriin sopivalla tavalla, tarjoaa tukea sureville, tekee näkyväksi uskon ja uskomukset elämästä ja kuolemasta ja tarjoaa jatkuvuutta ja toivoa eläville.”
Dr. Alan Wolfelt, tunnettu kirjailija, kouluttaja
Dr Wolfelt’in mukaan hautajaiset auttavat edesmenneen tunteneita kohtaamaan 6 suremisen perustarvetta. Henkilöt, jotka saavat nämä tarpeensa täytettyä useimmiten selviävät helpommin syvimmästä surustaan ja pystyvät jatkamaan elämäänsä ja löytämään siihen merkityksiä.

  1. Kuoleman todellisuuden ymmärtäminen
    Hautajaisten suunnittelu ja niihin osallistuminen auttaa järkeistämään kuoleman todellisuus, rakas henkilö on lähtenyt tästä todellisuudesta.
  2. Menetyksen tuskan kohtaaminen
    Hautajaiset helpottavat surun ilmauksia sekä läpielämään menetyksen tuskaa. Silloin on mahdollisuus myös toipumiseen.
  3. Edesmenneen muisteleminen.
    Hyvin järjestetyt hautajaiset mahdollistavat edesmenneeseen liittyvien muistojen jakamisen. Se helpottaa surevan ajatusmaailmaa siirtämään edesmennyt tällä hetkellä läsnäolevasta muistojen joukkoon, elämään muistoissamme.
  4. Uudenlaisen identiteetin kehittyminen.
    Rakkaan ihmisen menettäminen muuttaa myös omaa rooliamme. Ei olla enää aviomies, tytär, isä tai äiti – paitsi muistoissamme. Hautajaiset lähtöriitin ominaisuudessa aloittaa myös surevien uuden identiteetin prosessin.
  5. Tarkoituksen etsiminen.
    Hautajaiset tarjoavat myös tilaisuuden miettiä elämän ja kuoleman tarkoitusta. Se saattaa vahvistaa uskoa ja tarjoaa lohtua. Se saattaa helpottaa myös oman kuolevaisuutensa kohtaamisessa.
  6. Muiden lohdutuksen vastaanottaminen.
    Hautajaiset tarjoavat läheisille turvallisen paikan surra. Osallistuminen hautajaisiin on jo tuen merkki ja myös omaisille paikka tuen osoituksien vastaanottamiseen.
    Edesmenneen valmisteleminen
    Edesmenneestä huolehtiminen ei tarvitse päättyä kuolemaan. Kuolleen valmisteleminen voi tapahtua monella tavalla, sille löytyy sopiva tapa omiin uskonnollisiin ajatuksiin sopeutuvalla tavalla sekä edesmenneen omien toiveiden mukaisesti.
    Mitä ruumiille kuoleman jälkeen tapahtuu??
    Ruumis palautetaan hautajaistaloon (hautaustoimistoon Suomessa). Hautaustoimiston henkilökunta (ortodoksien omaiset itse usein valmistelevat ruumiin papin avustuksella) kuuntelee omaisten toiveita, selittää miten tullaan toimimaan ja pyytää luvan toimenpiteisiin omaisilta.
    Ensimmäiseksi ruumis pestään ja desinfioidaan. Ihmiskehon muutokset alkavat välittömästi kuoleman tapahduttua, joten edellämainitut toimenpiteet ovat välttämättömiä. Tämä pitäisi tehdä myös edesmenneen arvokkuuden säilyttämiseksi ja kunnioituksesta häntä kohtaan.
    Seuraavaksi astuvat eri perinteen mukaiset balsamoinnit mukaan kuvaan, pukeminen ja kylmiöön asettaminen, polttohautajaisista päättäminen, elintestamentin olemassaolon selvittäminen, kuljetukset mahdollisesti toiselle paikkakunnalle. Onnettomuuden vuoksi tapahtuneen kuoleman jälkeen saattaa ruumiinavaus olla välttämätön. Joihinkin uskonnollisiin tapoihin kuuluu edesmenneen henkilökohtaisten tavaroiden kuten silmälasien tai korujen liittäminen mukaan. Jotkut traditiot vaativat tietynlaiset asun pukemista mutta toisinaan ne voi valita itse.
    Viimeinen vaihe on valmistella ruumis mahdollisesti hautajaisvieraiden nähtäväksi. Meikkaus, hiusten laittaminen jne kuuluu ainakin katolisessa ja ortodoksiperinteessä asiaan. Em toimenpiteet tehdään rakkaudella ja vainajaa kunnioittaen.