Kuoleman biologisen prosessin mukaan kuolema nähdään enemmänkin sarjana erilaisia tapahtumia, kuin yksittäisenä hetkenä. Kliinisesti kuolema tapahtuu kun sydän lakkaa pumppaamasta verta ja hengitys lakkaa toimimasta. Ihmisen aivotoimintakin loppuu muutaman minuutin sisällä.

Monet meistä näkevät kuoleman olennaisena osana elämän kiertokulkua. Mahdollisesti kuoleman jälkeen on tilaisuus avata ovi uuteen elämään, jos puhutaan jälleensyntymisestä.

Filosofisesti kuolemaa kuvataan usein seinänä, ehdottomana loppuna tai ovena, transitiosta toiselle tasolle elämässä. Joissakin kulttuureissa kuten Bhutanissa, rohkaistaan ajattelemaan kuolemaa päiväittäin jotta arvostaisimme itse elämää enemmän.

Meille on ihan normaalia tuntea pelkoa kuolemaa kohtaan.  Me kaikkihan pelkäämme tuntematonta emmekä haluaisi jättää rakkaitamme tänne maan päälle. Edesmenneen läheisille jää suru, murhe ja ikävä ja menetyksen hyväksyminen.