Artikkelit
Menetyksistä selviäminen
Kun menetät sinulle rakkaan ja läheisen ihmisen, sinun on sopeuduttava siihen, että hän on nyt siirtynyt henkimaailmaan. Surutyön kerrotaankin yleensä alkavan tämän tapahtuneen kieltämisestä ja päällimmäisenä tunteena voi olla viha menettämisen johdosta. Itse suru...
Universaali rakkaus
Valitettavasti moni meistä tuhlaa energiaansa turhaan kiihkoiluun ja ennakkoluuloisuuteen sen sijaan, että keskittyisi kohentamaan täällä vallitsevaa universaalia rakkautta. Jotkut meistä elävät hyvinkin mustavalkoista elämää ja voivat jopa itse leikkiä maan päällä...
Henkiauttaja
Yli useampien vuosituhansien kansakunnat ovat aina uskoneet ja luottaneet siihen, että on olemassa korkeampia voimia, olentoja ja enkeleitä. Vaikka nämä auttajat eivät olekaan meille paljain silmin näkyvissä, näkemys siitä, että on olemassa kuolemanjälkeistä elämää, ...
Miten saavutat hyvän yhteyden
Kun kummankin osapuolen, sekä istujan että henkimaailmasta tulevan hengen, toive on voimakas yhteys, se tulee yleensä myöskin toteutumaan. Istujan eli asiakkaan on pidettävä mielensä avoimena ja sekä hengen että istujan on ymmärrettävä sekä rakkauden että energian...
Henkiset lait
Kun henki on viettänyt pidemmän aikaa henkimaailmassa, hän voi edetä korkeammille henkisille tasoille. Valaistuminenkin on täysin mahdollista, vaikka se riippuu ihan itsensä sielun kiinnostuksesta henkiseen kasvuun ja eteenpäin menoon. Itseasiassa henget tietävät vain...
Henkien viestintä
Erittäin usein henkimaailman viestit voivat sisältää ihan jotain arkipäiväistä merkityksetöntäkin tietoa, kun henki kertoo vaikka istujan, eli hänen jolle luetaan, asunnon sisustuksesta, mistä hän pitää ja ehkä mistä ei pidä. Nämä pienet asiat kertovat juuri sen, että...
Persoonallisuuden vaikutus
Viestejä henkimaailmasta toimittavalle meediolle voi välittyä hyvin edesmenneen henkilön persoonallisuus. Jos hän ollut eläessään hyvin autoritäärinen, meedionkin äänen sävyyn voi tulla erittäin käskevä sekä itsevarma sävy. Teräväkielisen vainajan viestiin voi...
Tunteiden kokeminen
Koska meedio voi olla myös selvätuntoinen, hän usein pystyy vaistoamaan, että millaisissa olosuhteissa edesmennyt on jättänyt tämän maallisen elämänsä. Kun henki palaa tänne esimerkiksi meedioistuntoon, hän yleensä hakee mielestään omiin viimeisiin hetkiinsä liittyviä...
Valokuvissa esiintyvät henget
Useissa sosiaalisen median ryhmissä on ollut valokuvia, joissa esitetään että kuvissa esiintyisi henkimaailmassa olleita henkilöitä. Kuvissa voi olla läiskiä, joita jotkut kutsuvat enkelipalloiksi, toiset taas auringon tai pölypallojen aiheuttamiksi jäljiksi. Tämä...
Henkiparantaminen
Henkiparantaminen on myös näitä meedion toteuttamia fysikaalisen mediunismin muotoja. Tällöin meedion keho täytetään parantavalla energialla häntä ympäröivän henkimaailman toimesta ja näin meedio voisi parantaa myös niin sanottuja parantumattomia sairauksia ja muita...
Apportti
Oletko koskaan kuullut ilmiöstä nimeltä apportti? Tämä viittaa esineen ilmestymiseen paikalle. Tämä esine voi kadota toisesta paikasta ja siirtyä toiseen paikkaan. Jotkut ihmiset luottavat siihen, että henkimaailma loisi tämän esineen kokonaan uudelleen. Esine voi...
Eläimet ja esineet viestintuojina
Kerrotaan myös että valojen vilkkuminen ja muut sähkölaitteiden vilkkumiset ja häiriöt voisivat olla henkimaailmassa olevien läheistemme aiheuttamia. Joissakin tapauksissa esimerkiksi televisio voi mennä päälle itsestään tai radiosta alkaa kuulua musiikkia, vaikka se...











