Jos vanhemmat joutuvat hautaamaan oman lapsensa, voi asiasta tulla pahempikin riita, jos toinen haluaa että lapsi haudataan Sodankylään ja toinen haluaa että hänet haudataan Hankoon. Tämä riita hautapaikan sijainnista aiheuttaa tietysti edesmenneen läheisille lisää surua, ylimääräistä kuormitusta ja mielipahaa.

Yleensä ristiriidat pyritään sovittelemaan hautaustoimiston tai yhteistyössä sen papin kanssa joka toimittaa kyseessä olevan siunaustilaisuuden. Jos riitaa ei saada soviteltua, asia tullaan ratkaisemaan käräjäoikeuden toimesta.

Yleensä hautaustapa ei aiheuta eripuraa ja noin puolet vainajista tuhkataan nykyään. Tällä hetkellä vainajan hautaamiselle tai tuhkaamiselle ei ole aikarajaa Suomessa, mutta valmisteilla on uusi lakiuudistus kuolemansyyn selvittämisestä. Tällä hetkellä pidetään  hyvänä aikana noin kuukautta vainajan kuoleman ja hautajaisten välillä.