Jos edesmennyt sielu on rauhaton, sitä on muistutettava kerta toisensa jälkeen siitä, että aineellisesta maaimasta tulee päästää irti jotta kyseinen sielu  pääsee eteenpäin.

Henkimaaimassa on joka tapauksessa paljon parempi olla ja enää ei tarvitse tuntua siltä, että olisi jonkinlaisessa vankilassa koko ajan.

Tällaiset ajatukset on välitettävä edesmenneen läheisen sielulle myötätunnon ja rakkauden hengessä. Riippuen siitä kuinka vakava tilanne on, se voi kestää päiviä tai jopa useampien viikkojen ajan.

Jos henkilö tulee murhatuksi, hän useimmiten tulee tietoiseksi tapahtuneesta tilanteesta varsin pian. Yleensä tällaisen sielun vastaanottaa välittömästi hänen oppaansa tai edesmennyt läheinen. Yleensä meediolla voi olla sellainen sopimus henkimaailman kanssa, että hän välittää eteenpäin jokaisen sieltä saamansa viestin.